Ajatusmaailmani on varsin negatiivinen ja jopa hysteerinen.
Pohdin aina pahinta vaihtoehtoa. Aina ja kaikessa. En tiedä milloin minusta on näin negatiivinen tullut. Lapset tuovat sydäntäraastavaa huolta kasvaessaan. Omat vanhemmat ja isovanhemmat vanhenevat. Elämä on kuin Päiväni Murmelina. Samaa päivästä toiseen. Siltä ainakin nyt tuntuu.
Kokeillaan kiitollisuus-aihetta, joka monelle kuulemma toimii:
Kiitollinen
-lapsista
-aviomiehestä
-äidistä
-isovanhemmista
-opiskelupaikasta
-turvallisesta asuinmaasta
-hienoista naapureista
-omasta kodista
-lämmöstä
-tuista, jotka mahdollistavat opiskelun
-terveydenhuollosta, joka mahdollistaa minulle ehkä terapian
-puhtaasta, valkeasta lumesta
-astianpesukoneesta 😉
-auringonpaisteesta
-vanhoista ystävistä
-kehittyneestä lääketieteestä
-ruoasta ja juomasta
Terkuin, Aina Vaan Ahdistunut
mammamurisee 