Paniikkihäiriöön liittyvä ahdistus pitää tasaiseen tahtiin hyppysissään.
Paniikkihäiriöön minut ajoi hillitön kuolemanpelko. Kuolemanpelko alkoi yksi ilta, kun mietin kuinka onnellinen olen ja samassa hetkessä tajusin, että tämä onni ei tule kestämään ikuisesti. Kaikki on ohimenevää. Millaisessa maailmassa lapsemme saavat kasvaa, kun nytkin maailma on tälläinen. Mitä tapahtuu kuolemanjälkeen? Miten kaikki voi vain lakata olemasta? Miten taas voisi olla mahdollista, kuolemanjälkeinen elämä? Se ei ole järkeenkäypää. Molemmat ajatukset ovat pelottavia. Olen käyttänyt ihan liikaa asian pohtimiseen, enkä pääse puusta pitkälle. Elämä on niin arvaamaton, se voi päättyä milloin vaan. Entä vanhuus? Saammeko hyvää hoitoa vanhetessamme vai kärsimmekö kipuinemme likaisissa vaipoissa hoitajaa odottaen?
Todella surullista, lamauttavaa ajatella näitä asioita.
Ennen minulla oli luottavainen olo kuoleman kanssa, enkä huolehtinut siitä. Nyt lapsien myötä huoli on kova. Näenkö enää ikinä rakkaitani? Mikä on elämän tarkoitus? Maailmassa on niin paljon vääryyttä ja kurjuutta.
Tuntuu, että muilla ei ole moisia huolia vaan porskuttavat vain eteenpäin vailla huolta huomisesta.
Olisi kiva teitä mihin muut uskovat? Blogini ei ole vielä löytänyt lukijoitaan, mutta ehkä joku vielä löytää tännekin vastailemaan 🙂 Kaipaan syvällisiä keskusteluja. Tuntuu, että suurin osa omanikäisistä ystävistäni ei pohdi näitä asioita.
Miksi ihmisillä pitää olla tälläinen epävarmuus näistä asioista?
Mitä itse toivoisitte kuoleman jälkeen tapahtuman? Vai toivoisitteko, että kaikki on kuoleman jälkeen siinä ja elämä jatkaa kulkuaan?
Syvissä aatoksissa, Mamma, jolla möykky rinnassa
mammamurisee 